Testaus ja tutkimuspalvelut
Turisti tietää parhaiten
Verkkopalveluita on nyt rakennettu ja revitty auki vakavissaan
jo vuosia. Toisille verkko on jo kiinteä osa liiketoimintaa, toisille
lähinnä rahan haaskausta. Investoinnit verkkopalveluiden kehitykseen
vaihtelevat suuresti, eivätkä suuret setelit verkossa välttämättä
takaa suurta menestystä. Panostukset tulisi suhteuttaa niiden tuottamaan
hyötyyn, mutta miten?
Verkkopalvelujen toimivuutta ollaan totuttu mittaamaan lähinnä
kävijämittareilla ja palautelomakkeilla. Mittareita oikeasti kiinnostavien
asioiden tarkasteluun onkin ollut vaikeaa löytää. Saavuttaaksemme
oikeita tuloksia verkon avulla, tulisi meidän ymmärtää käyttäjää
ja verkkopalvelun toimintaympäristöä. Kohderyhmä-ajattelusta on
puhuttu jo kauan, käytännön sovellusten vaihdellessa vielä suuresti.
Toimintaympäristön kartoitus on ollut sitäkin vieraampaa. Verkkopalvelun
toimintaympäristö tarkoittaa omaa henkilökuntaa ja sen tapaa ottaa
hyöty irti palvelusta omassa toiminnassaan. Tärkeä osa toimintaympäristöä
ovat myös verkkopalvelun kohderyhmä ja sen käyttäytymistä ohjaavat
tekijät.
Ongelma on todellinen, eikä ratkaisun löytäminenkään
ole mahdotonta. Kohderyhmän kiinnostuksen voi selvittää ennen kuin
investointipäätöksiä tehdään. Normaalia liiketoimintaa siis, ei
sen kummempaa.
Verkon ympärille on perinteisesti vyörytetty IT-talojen toimesta
paljon mystisiä termejä, sekä mielikuvaa "asiantuntijoiden" elintärkeydestä.
Kuitenkin maalaisjärki taskussa, jalat maassa eteenpäin kulkien
ja faktoja vaatien, selviää yllättävän pitkälle. Asiantuntijat eivät
ole turhia, painotamme vain, että he eivät välttämättä ole rakentamiensa
verkkopalveluiden loppukäyttäjiä. Hampuriin matkustava turisti tietää
viikon jälkeen kaupungin matkailuviranomaisia paremmin, kuinka hyvin
opastekyltit on sijoiteltu.
Olemme kehittäneet toimintamallin, jonka avulla verkkopalvelun
kehittämiseen tarvittava tieto saadaan koottua, ennen investointipäätösten
ja tuotannon aloittamista.
Lisää liturgiaa pyytämällä >>
|